Hankerahoituksella lisää boostia veto- ja pitovoimatyöhön

mari1

 

Seutuviestinnän ja -markkinoinnin vuosi oli vilkas niin Vaasan seudun tunnettuuden kasvattamisessa kuin rekrytointimarkkinoinnissakin. VASEKin mahdollisuus panostaa vetovoiman ja pitovoiman parantamiseen lisääntyi vuoden aikana. Saadun hankerahoituksen avulla pystytään kohdentamaan enemmän resursseja näihin tärkeisiin, seudun osaavan työvoiman saatavuuskysymysten ratkomiseen vaikuttaviin asioihin.

Vaasassa kaikki tunteet saavat näkyä

Rekrytointimarkkinoinnissa keskityttiin kertomaan tänä vuonna Vaasan seudun uramahdollisuuksista hieman erilaisesta näkökulmasta. VASEKin, Vaasan kaupungin ja alueen työnantajien yhteisen rekrytointikampanjan keskiöön nostettiin tunteet ja niiden näyttäminen työelämässä. Kampanjan tavoitteena oli tietenkin houkutella Vaasan seudulle osaajia, mutta samalla myös herättää keskustelua työelämän pehmeämmistä arvoista ja tunteiden näyttämisestä työpaikoilla.

Tammi-helmikuussa oltiin valtakunnallisesti esillä Suomen suurimmissa kaupungeissa. Esimerkiksi ulkomainoksia näkyi niin kaupunkien diginäytöissä, busseissa, metroissa ja raitiovaunuissa. Lisäksi mainostettiin suoratoistopalveluissa, unohtamatta tietenkään sosiaalisen median kanavia. Kohderyhmä tavoitettiin erinomaisesti näiden tarkoin mietittyjen kanavien avulla. Kootusti kampanjan tulokset näyttivät seuraavilta:

  • 9,6 miljoonaa kontaktia ulkomainonnassa
  • 3,7 miljoonaa mainosnäyttöä digikanavissa
  • 1,2 miljoonaa profiilia
  • yli 14 000 mainosklikkausta
  • yli 900 arvontaan osallistumista

Kampanjassa mukana olleet yritykset (ABB, Danfoss, DHL, Hitachi Energy, Pohjanmaan hyvinvointialue ja VEO) kokivat kampanjan viestin tärkeäksi: Vaasassa kaikki tunteet saavat näkyä.

kampanjakuva 3840x2160

Pitovoimatyö nostettiin uudelle tasolle

opiskelija vaasalogo pystyVaasan seudun vetovoiman kasvattamisen lisäksi panostettiin siihen, että mahdollisimman moni täällä opiskeleva korkeakouluopiskelija löytää valmistuttuaan työpaikan seudulta. Vuoden aikana järjestettiin sekä rekrytointitapahtumia että yleensäkin tutustutettiin korkeakouluopiskelijoita kotikaupunkiinsa. Opiskelijat pääsivät vuoden aikana esimerkiksi alennetulla lipulla eri kulttuurielämyksiin, ja syksyllä kaupunki tarjosi ilmaisviikon joihinkin liikuntapalveluihin.

Iso ja tärkeä osa pitovoimatyötä on järjestää korkeakouluopiskelijoille rekrytointitapahtumia, joissa opiskelijat pääsevät kasvotusten tutustumaan alueen yrityksiin. Tilaisuuksia järjestettiin yhteistyössä niin energia- ja ICT-alan kuin kaupallisenkin alan työnantajien kanssa. Tapahtumat kokosivat paikalle paljon opiskelijoita ja tämäntyyppisille tilaisuuksille näyttää olevan on suuri tarve myös tulevaisuudessa.

Pitovoimahankkeen puitteissa perustettiin VASEKin koordinoima pitovoimatyöryhmä, jonka tehtävänä on miettiä erilaisia toimenpiteitä juuri korkeakouluopiskelijoille pitovoimanäkökulmasta. Ryhmässä on iso edustus korkeakouluopiskelijoita. Vuoden 2023 aikana työ saatiin hyvin käyntiin. Apuna pitovoimatyössä on käsikirja ja vuosisuunnitelma (vuosikello), jotka tuovat toimintaan suunnitelmallisuutta ja auttavat tekemään parempaa ja tuloksellisempaa yhteistyötä korkeakouluopiskelijoiden kanssa. Tärkeätä on kuunnella opiskelijoita ja tehdä konkreettista yhteistyötä. Vain sillä tavalla pystytään tekemään juuri oikeita asioita ja pitämään tulevaisuuden osaajat seudulla.

Vetovoimainen Vaasan seutu -hankkeesta lisäresurssia työvoimapulan ratkaisemiseen

Syyskuun alusta VASEKilla on ollut käynnissä hanke, jonka tavoitteena on houkutella osaavaa työvoimaa muualta Suomesta. Hyvien käytäntöjen löytäminen työvoimatarpeen edistämiseksi sekä yhteistyön lisääminen eri toimijoiden välillä ovat perusedellytyksiä tavoitteiden saavuttamiseksi.

Pääkohderyhmä hankkeessa on valmistumassa olevat korkeakouluopiskelijat muualla Suomessa. Keskeinen kohderyhmä on lisäksi osaajat, jotka eivät ole sitoutuneet ja juurtuneet pysyvämmin asuinpaikkaan. Yksi erityinen kohderyhmä hankkeessa on henkilöt, jotka rakennemuutoksen takia ovat joutuneet työttömiksi tai ovat työttömyysuhan alla.

Hankkeen alkuvaiheessa oli tavoitteena luoda verkosto työvoiman saatavuushaasteen kanssa työskentelevien tahojen kanssa sekä tehdä taustatyötä. Loppuvuonna organisoitiin seuraavan vuoden alussa opiskelijoille suunnattuihin rekrytointimessuihin osallistumista muun muassa Helsinkiin, Tampereelle ja Ouluun. Jotta saataisiin realistinen käsitys alueen työvoimatarpeesta, tehtiin loppuvuonna seudun yrityksille myös kysely aiheesta. Tämän kyselyn tulosten perusteella voidaan tehdä tarkempia suunnitelmia vuoden 2024 toimintaan.

 

Vaasan seudun pitovoiman parantaminen korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa

  • Hankeaika: 1.3.2022–31.5.2023
  • Budjetti: 62 000 euroa
  • Rahoitus: Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen -määräraha (AKKE)

Vetovoimainen Vaasan seutu

  • Hankeaika: 1.9.2023–30.6.2025
  • Budjetti: 224 525 euroa
  • Rahoitus: Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen -määräraha (AKKE)