Rannikkoreitistä tunnettu kestävän matkailun kohde
Merenkurkun poikki ja Perämeren ympäri kulkevan rannikkoreitin houkuttelevuutta halutaan lisätä sekä ulkomaisten vierailijoiden, että paikallisen väestön keskuudessa. Matkailijoille halutaan tarjota entistä enemmän syitä vierailla reitin varrella sijaitsevissa kohteissa tutustumassa niiden runsaaseen tuotevalikoimaan ja samalla luoda parempia edellytyksiä kestävälle kasvulle ja luoda rannikkoreitistä tunnettu kestävän kehityksen periaatteisiin nojaavan matkailun kohde.
Päätavoitteena on lisätä pohjoisen Suomen ja Ruotsin rannikon tunnettuutta vetovoimaisena matkailualueena sen ainutlaatuisen merellisen rannikkoreitin kautta. Samalla tiivistetään rajat ylittävän matkailuverkoston yhteistyötä ja vahvistetaan rannikkomatkailun kansainvälistymistä.
Vuoden 2023 aikana on työskennelty paljon matkailutuotteiden kartoittamisen ja inventoinnin parissa. Hankeryhmä on myös suunnitellut tulevia markkinointitoimia, jotka alkavat tammikuussa 2024.
Työ on saanut hyvää palautetta sekä matkailukohteiden toimijoilta että Perämeren ympäristössä toimivilta yrityksiltä. Työ on osoittanut, että yhdessä olemme vahvempia kansainvälisessä kilpailussa.
Tieto ja opastus johtaneet ympäristösertifikaatteihin
Kestävä Pohjanmaa -hanke saatiin päätökseen vuoden 2023 aikana, ja hankkeen loppuraportissa voidaankin todeta, että monet yritykset ovat saaneet opastusta ja tietoa, jonka ansiosta ne ovat saaneet ympäristösertifikaattinsa ja myös Sustainble Travel Finland -statuksen. Yksi hankkeen viimeisistä toimenpiteistä oli markkinointivideoiden sarja, jonka teemana oli kestävyys. Nämä videot näkyvät eri kanavissa kevään 2024 aikana ja niiden tarkoituksena on houkutella matkailijoita alueelle.
Lentoliikenne elpyy pienin askelin
Huhtikuussa 2023 juhlistettiin lentoyhtiö SASin Tukholman yhteyden paluuta Vaasan lentokentältä. Lentoja oli aluksi viisi viikossa, marraskuusta 2023 lähtien lentoja on kuusi viikossa.
Pohjanmaan vientirannikolla elinkeinoelämän edustajien täytyy päästä lentämään ja liikkumaan. Saavutettavuus on isossa roolissa, kun seudulle kaavailtuja investointeja mietitään ja niistä tehdään päätöksiä. Siksi Tukholman yhteyden palaaminen koronapandemian aiheuttaman tauon jälkeen oli merkittävä Vaasan seudun elinkeinoelämälle.
Lentoyhtiö Finnair puolestaan lisäsi syksyllä 2023 maanantaiaamuihin uudet lentoyhteydet Helsinkiin ja Helsingistä. Uusi yhteys johtui suoraan kysynnän kasvusta. Tätä varhaista aamulentoa toivotaan luonnollisesti maanantai-aamujen lisäksi myös muille päiville.
Bothnian Coastal Route
- Hankeaika 1.1.2023-31.12.2025
- Budjetti: 2 712 677 e
- Hankekumppanit: Merenkurkun neuvosto EAYY (johtava tuensaaja), Kalajoen kaupunki, Luleå Business Region AB, Oulun kaupunki/ Business Oulu, VASEK, Visit Skellefteå AB ja Visit Umeå AB.
- Rahoituslähde Interreg Aurora
Kestävä Pohjanmaa
- Hankeaika 1.1.2021–31.12.2023
- Kokonaisbudjetti 255 080 euroa, rahoitus maaseutuohjelmasta
- Hanketta koordinoi Kristiinankaupungin elinkeinokeskus, yhteistyössä VASEKin, Närpiön Dynamon ja Pietarsaaren kehitysyhtiö Concordian kanssa.