Tehdään työtä, joka tuottaa tulosta

IMG 5193

Vastuullisuuden ja kiertotalouden vuosi 2023 käynnistettiin tammikuussa Suurella vastuullisuuspäivällä, joka keräsi noin 100 osallistujaa Silverian auditorioon 11.1.2023. Päivän aikana kuultiin monta mielenkiintoista asiantuntijapuheenvuoroa sekä yritysten kertomuksia siitä, kuinka he ovat edenneet vastuullisuustyössään ja siirtyneet kohti kiertotaloutta. Päivä tarjoili kuulijoille runsaasti inspiraatiota ja innostusta.

”Aloita! Eli ei vain suunnitella ja lanseerata vaan aloitetaan se työ ihan heti. Tavoite saa olla kunnianhimoinen, mutta koko matkasta on kerrottava ja pidettävä saavutukset esillä läpinäkyvästi. Ryhdytään siis heti tekemään työtä, joka tuottaa tulosta.”

Lähitulevaisuuden kiertotalousvaatimukset kohdistuvat pk-yrityksiin

IMG 8014

Kesällä hyvästeltiin vanha CIT-hanke ja siirryttiin syksyn tullen hieman erilaisen toimintasuunnitelman pariin. Uudessa kiertotaloushankkeessa luodaan edellytyksiä kilpailukykyiselle, houkuttelevalle ja kestävälle Pohjanmaalle ja keskitytään erityisesti pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, joiden toiminnassa uudet vaatimukset lähitulevaisuudessa tuntuvat.

Hankkeen tavoitteena on auttaa pääasiassa pieniä ja keskisuuria yrityksiä (PK-yrityksiä), muun muassa niitä yrityksiä, jotka tällä hetkellä toimivat suurempien ja kestävyystoimenpiteissään pidemmälle ehtineiden yritysten alihankkijoina.

PK-yrityksillä on harvoin aikaa ja resursseja pysytellä ajan tasalla nopeasti lisääntyvien vastuulllisuus- ja raportointivaatimusten perässä, ja niiden on omin avuin vaikeaa valmistautua näihin muutoksiin. Hanketta tarvitaan vastaamaan näiden PK-yritysten tarpeisiin auttamalla yrityksiä varautumaan ja valmistautumaan niille asetettuihin vaatimuksiin, jotta ne pysyvät kilpailukykyisinä - ja säilyvät mielellään kehityksen kärjessä. Pahimmassa tapauksessa yritys voi menettää merkittävän asiakkaan, mikäli toimenpiteet ja raportointi eivät vastaa päämiehen vaatimuksia.

Vastuullisuuden ilosanoma jaossa

Vastuullisuus oli myös teemana VASEKin 20-vuotisjuhlakiertuella syksyllä 2023. VASEKin kaikissa seitsemässä omistajakunnassa järjestetyissä tapahtumissa puhuttiin vastuullisuustyön aloittamisesta ja vastuullisuusviestinnästä. Yhteensä lähes 200 osallistujaa tuli mukaan verkostoitumaan sekä kuulemaan vastuullisuuden lisäksi saatavilla olevista yritystuista sekä valmistautumisesta Vaasan seudulle suunniteltuihin suurinvestointeihin.

Vuoden aikana VASEKin kiertotalousasiantuntija oli kysytty puhuja erilaisiin tilaisuuksiin. Oman vastuullisuuskiertueen lisäksi häntä kuultiin SuomiAreenalla, Green Skills -viikolla sekä eri toisen- ja korkea-asteen oppilaitoksissa.

Vuoden aikana valmistui myös kestävän rakentamisen oppaat: Elinkaariajattelu suunnitteluvaiheessa, Hiilijalanjäljen laskentamenetelmät ja osaaminen sekä Rakennusalan kiertotalouden ratkaisuja.

Rakennusalan merkitys kasvihuonekaasupäästöihin on globaalisti noin 40 % ja neitseellisten raaka-aineiden käytöstä rakentamisen osuus on karkeasti puolet. Tästä syystä rakennusalalla on suuri merkitys ja valtava potentiaali yhteisessä työssä resurssien säästämiseksi ja päästöjen pienentämiseksi.

 

Circular Insight & Transition

  • Hankeaika: 1.10.2021–30.6.2023
  • Budjetti: 498 300 euroa
  • Hankekumppanit: VASEK, Dynamo Närpes, Concordia, Kristiinankaupungin elinkeinokeskus

Rakennusalan kestävä tulevaisuus

  • Hankeaika: 1.1.2022-30.6.2023
  • Budjetti: 166 760 euroa
  • Hanke rahoitetaan REACT-EU-välineen määrärahoista osana Euroopan unionin COVID-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.

Sustainable Ostrobothnia as a Forerunner

  • Hankeaika: 1.7.2023–31.12.2024
  • Budjetti: 427 924 euroa
  • Hankekumppanit: VASEK, Concordia, Dynamo Närpes, Kristiinankaupungin elinkeinokeskus