Väliaikaista pysähdystä seuraa uusi kasvusysäys

IMG 9649edit


Toimintavuotena 2023 pääsimme koronan jälkeen takaisin raiteillemme, ja myös VASEKin toiminta on poikkeuksellisten vuosien jälkeen palannut jälleen – ehkä jopa lopulta – normaaliin. Yritysneuvontapalvelut ovat toiminnallisesti ja laadullisesti – kaikilla mittareilla mitattuna – olleet 2023 laadukkaita, tehokkaita ja vaikuttavia. Aivan kuten aikaisempinakin vuosina.

Seudulle syntyy uusia yrityksiä, ne pärjäävät hyvin kriittisten alkuvaiheiden yli ja selviävät ensimmäisistä toimintavuosistaan kasvun tielle. Tässä yhtenä onnistumiseen vaikuttavana tekijänä on yritystoimintaa aloittavien sekä toimivien yritysten saama laadukas neuvonta ja tuki yritystoiminnan eri vaiheissa.

Aluekehitys VASEKin toisena päätehtävänä on usein puurtamista kulisseissa, yhteistyötä, mahdollistamista ja onnistumisen edellytysten luomista. Vuosi 2023 olikin seudullisesti erittäin onnistunut, sillä teollisuus investoi ennätysvauhtia ja tulevat akkutehdashankkeet etenevät suunnitellusti. Tosin luvitusprosessit ovat pitkiä, joten ennakkovarauksista investointi- ja rakennuspäätöksiin on usein hyvinkin pitkältä tuntuva matka.

Vuoden 2023 huippukohta – niin toiminnallisesti kuin viestinnällisestikin – oli Tasavallan presidentin myöntämä kansainvälistymispalkinto, joka myönnettiin marraskuussa EnergyVaasa-klusterille yhteisökategoriassa. Seudun energiateknologiayrityksille myönnetty palkinto osoittaa, että valitut viestinnän painopisteet – energia, osaaminen, työmahdollisuudet – ovat olleet oikeat. Energiateknologiakeskittymään kuuluvien yritysten kova työ puhtaan siirtymän eteen on huomattu niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.

Energiaklusterin ja koko seudun suuret toimijat tarvitsevat ympärilleen myös suuren massan muita, isoja ja pieniä yrityksiä, joten energiaklusteria koskeva viestintä ja markkinointi palvelee pitkällä tähtäimellä koko seudun yrityskenttää, kaikilla toimialoilla. Yhteistyö ja synergiaedut tukevat kaikkien yritysten kasvua sekä houkuttelevat uusia etablointeja.

Me Vaasan seudulla uskomme, että odotetun orastavan kasvun törmääminen taloudelliseen taantumaan ja korkotilanteeseen on vain väliaikainen pysähdys. Tämän vuosikymmenen aikana Vaasan seutu tulee kasvamaan runsaasti, investoimaan sekä rakentamaan.

Uskomme, että vuodesta 2024 tulee seudulle uusi kasvusysäys, odotetut akkutehdasinvestoinnit alkavat realisoitua ja jäljellä olevasta vuosikymmenestä tulee Vaasan seudun kasvun aikaa.

Tomas Häyry
VASEKin hallituksen puheenjohtaja
Vaasan kaupunginjohtaja